(kirjoitettu pääasiassa 27.1.2010)
Niin uskomattomalta kuin se tuntuukin nyt jo täällä ollessani, olen ensimmäisellä matkallani Amerikan mantereella. Lyhyt pysähdys New Yorkissa oli ensikokemukseni Amerikan Yhdysvalloista. Valtavasta väkimäärästä huolimatta New York tuntui varsin kotoisalta: punatiilisiä taloja, hyvin toimivat metro- ja junayhteydet sekä kaikkinainen moninaisuus. Kaikennäköisiä ihmisiä kaduilla ja metrossa, kaikenlaista ruokaa tarjolla, erinäköisiä asuinalueita ympäri Manhattania...
Ihmetystä herätti se, että ainakaan kantakaupungissa ei tuntunut olevan kierrätysjärjestelmää julkisissa tiloissa - vieläkin odotan, että suurissa kaupungeissa asia olisi yhtä hyvin järjestetty kuin Saksassa: roskat voi lajitella ainakin paperi-, muovi/tölkki- ja sekajätteiksi. Erillinen biojätekeräys olisi vielä toivelistalla. Onneksi metroasemilla kerättiin sanomalehdet isoihin metallirullakoihin.
Ainutlaatuisin kokemus oli luultavasti vierailu Pierre Van Cortlandin kouluun (5.-9. luokat). Tuukka onnistui järjestämään vierailun todella lyhyellä varoitusajalla Walter Benderin kautta. Koulun OLPC-projektista vastaavalla opettajalla oli tunninpito kesken kun saavuimme kouluun, mutta hän järjesti meille nuoren isännän: eräs viidesluokkalainen poika sai kertoa meille omista OLPC-kokemuksistaan. Kaikki tapaamamme oppilaat olivat kiinnostuneita meistä ja vaikuttivat olevan varsin innostuneita myös OLPC/XO-tietokoneista. Nelituntinen vierailumme pikkukaupunkiin oli varsin intensiivinen mutta sympaattinen kokemus, ja herätti jälleen kerran monia ajatuksia siitä, miten samanlaisia lapset ovat kaikkialla maailmassa mutta miten erilaista koulunkäynti silti voi olla. Ja tuskinpa näimme vielä mitään kovin paljoa suomalaisesta poikkeavaa verrattuna siihen, mitä täällä Perussa on luultavasti vastassa.
